Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivillä 19.3.2016 Oulussa järjestettävään lauluyhtyekilpailuun osallistuu 10 poika- ja miesyhtyettä. Mukana on paljon Oulusta ja lähiseudulta saapuvia kvartetteja, ja moni osallistujista on menestynyt liiton kilpailuissa aiemminkin (esim. Pienet Sievät, II palkinto vuonna 2013 ja III palkinto vuonna 2011 sekä Blistering Barnacles, III palkinto vuonna 2013). Kilpailuun osallistuu ensimmäistä kertaa myös poikayhtye, ja mukaan saadaan kansainvälinenkin ulottuvuus ruotsalaisen yhtyeen muodossa. Kilpailussa jaetaan rahapalkintoina kaikkiaan 2 000 euroa sekä kiertopalkinto Saken Kannu ja erikoispalkinto parhaalle poikayhtyeelle.

AIKATAULU
lauantai 19.3.2016 Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali

klo 10.00 Tapahtuman avaus, tuomariston esittely
klo 10.15 Meluboys (Pohjan Laulu)
klo 10.30 Ynnin Poikakvartetti (Ynnin Pojat)
klo 10.45 Veto-kvartetti (Pohjan Laulu)
klo 11.00 Spirit (The EntertainMen)
klo 11.15 Nopsan poijjaat (Pohjan Laulu)

klo 11.30 TAUKO

klo 12.30 VJAM (Pohjan Laulu)
klo 12.45 Blistering Barnacles
klo 13.00 Pienet Sievät (Joensuun Mieslaulajat)
klo 13.15 Pohjan Mieslaulajien kvartetti
klo 13.30 Må Pyton

Kilpailun tuomariston jäseninä toimivat Suomen Mieskuoroliiton taiteellinen johtaja Paavo Hyökki (tuomariston puheenjohtaja) sekä Lauluyhtye Rajattoman laulajat Jussi Chydenius ja Essi Wuorela. Kilpailun tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan Talvipäivien gaalakonsertissa lauantaina 19.3. klo 17 Madetojan salissa.

Lisätietoja kilpailusta: www.mieskuoro.fi/tapahtumat/talvipaivat2016/lauluyhtyekilpailu

Uutista päivitetty 26.2.2016 klo 19.50 Doleowla-yhtyeen peruttua osallistumisensa.