Suomen Mieskuoroliitto järjestää 17.-18.4.2021 verkkokoulutuksen serenadiohjelmistosta. Harjoitusmateriaalina on Suomen Mieskuoroliiton julkaisema nuottikokoelma Serenadeja (2019), ja koulutus valmistaa osallistujia serenadimestarin merkin suorituksiin. Merkin voi suorittaa koulutuksen jälkeen oman kuoron nimeämälle lautakunnalle tai liiton koulutusten yhteydessä. Koulutukseen voi myös tulla vasta opettelemaan kokonaisuutta. Kouluttajana toimii liiton musiikkilautakunnan jäsen Ilkka Aunu yhdessä Viipurin Lauluveikoista kootun kvartetin kanssa.

Esimakua koulutuksesta saa harrastajamusiikkijärjestöjen #harrastankotona-kampanjaa varten toteutetulta videolta, jossa Ilkka Aunu ja Viipurin Lauluveikkojen kvartetti opettavat stemmat Hän kulkevi kuin yli kukkien -lauluun:

Koulutukseen tulee ilmoittautua viimeistään 11.4.2021 sähköisellä lomakkeella: https://forms.gle/VaowSqWkbDeGYvzW9 . Katseluoikeuden koulutukseen voi hankkia joko kerralla koko kuorolle (19 euroa) tai yksittäisenä laulajana (4,90 euroa). Koulutus toteutetaan YouTube-livelähetyksenä molempina päivinä klo 14-19 (yhteensä 10 oppituntia à 45 min). Tallenne jää osallistujalisenssin hankkineiden katsottavaksi 7 vrk ajan koulutuspäivän jälkeen.

Koulutus on avoin kaikille kiinnostuneille, joskin serenadimestarin merkkejä voivat suorittaa vain Suomen Mieskuoroliiton ja Sulasolin muiden erikoisliittojen miesääniset laulajat.

Koulutukseen ilmoittautuneet kuorot ja/tai laulajat voivat hankkia Serenadeja-kirjan ilmoittautumisen yhteydessä tarjoushintaan 20 euroa/kpl (norm. jäsenhinta 24 euroa) + toimituskulut 6,90 euroa.

Koulutus toteutetaan OK Siviksen tuella.