Suomen Mieskuoroliiton Talvipäiviä vietetään 11.–13.3.2022 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien vieraana! Päivitämme tälle sivulle pian lisää tietoa tapahtumasta, seuraa tiedotustamme!

Talvipäivien ohjelma

Tapahtumasta löytyy jokaiselle mielenkiintoista ohjelmaa! Varsinainen ohjelma alkaa lauantaina aamupäivällä, jolloin kuorojen hallintoväelle pohdittavaa tarjoavat muun muassa Mieskuoro Sirkat, jotka kertovat kokemuksistaan liiton uuteen kuorojen sparrausohjelmaan liittyen. Tämän lisäksi mieskuorojen rahoitusta käsitellään kahdesta näkökulmasta – kuorotoiminnan markkinoinnin kehittämistä työstetään yhdessä Janne Korhosen kanssa sekä oman kuoron että liiton toiminnan tasolla. Ideoita yritysyhteistyön mahdollisuuksiin synnytellään isäntäkuoro Jussien kanssa, jotka esittelevät onnistuneen sponsorikampanjansa yksityiskohtia.

Kuorojen laulajille herkullisia haasteita tarjoilee Anneli Julén, jonka vetämän taitomerkkikoulutuksen päätteeksi on mahdollisuus osallistua taitomerkkitenttiin. Lauantain ohjelma päättyy perinteiseen mieskuorokonserttiin suurkuoronumeroineen Lakeuden Ristissä – pääesiintyjänä edustuskuoro Liiton Miehet Paavo Hyökin johdolla. Tapahtumaan osallistuvilla kuoroilla on mahdollisuus osallistua myös konserttiin omalla ohjelmistollaan. Ilta jatkuu karonkkaillallisella Hotelli Almassa.

Talvipäivät päättää sunnuntaina Hotelli Almassa pidettävä liittokokous, jossa muun muassa valitaan hallinnon kokoonpano seuraavaksi toimikaudeksi sekä julistetaan Vuaren Kukkoo 2021 -palkinnon voittaja. Liittokokouksen kutsun ja tulostettavan valtakirjan löydät täältä.

 

Aikataulu (päivittyvä)

Pe 11.3.2022

klo 20.30 illallinen, Hotelli Alma

La 12.3.2022

klo 7-10.30 Aamiainen, Hotelli Alma

klo 10.30-12 taitomerkkikoulutus, Marttilan koulu

klo 11-13 lounas, Hotelli Alma

klo 13-16 seminaariohjelmaa, Hotelli Alma

klo 13-16.30 taitomerkkikoulutus, Marttilan koulu

klo 17-17.30 yhteisnumeroiden harjoitukset, Lakeuden Risti

klo 18 konsertti, Lakeuden Risti

klo 20 karonkkaillallinen, Hotelli Alma

Su 13.3.2022

klo 8-11 Aamiainen, Hotelli Alma

klo 10-11.30 taitomerkkikoulutus, Marttilan koulu

klo 12-13.30 liittokokous, Hotelli Alma

klo 13-14 lounas, Hotelli Alma

klo 13.30-15 taitomerkkikoulutus & merkkitentit, Marttilan koulu

 

 

Mieskuorokonsertin suurkuoronumerot

 

Metsänhartaus

Emil Genetz (säv.)

P.J. Hannikainen (san.)

johtaa Juha Holma

 

Kun poijat ne raitilla

trad.

Olavi Pesonen (sov.)

johtaa Anneli Julén

 

Finlandia-hymni

J. Sibelius (säv.)

V.A. Koskenniemi (san.)

johtaa Paavo Hyökki

 

Suurkuoronumerot löytyvät Suomen Mieskuoroliiton Perusmerkkilauluista.

Ilmoittautuminen ja varaukset

Tapahtumaan voi ilmoittautua 1.3.2022 saakka alla olevasta linkistä. Tapahtuman osallistumismaksu on 29 euroa/hlö, johon sisältyy osallistuminen seminaariin tai taitomerkkikurssiin, konserttiin ja liittokokoukseen. Ilmoittautumislomakkeella voit myös varata erikseen lounas- ja illallisruokailut (lounaat á 16 €, pe illallinen 28 €, la illallinen 32€).

 

Majoitus

Majoitukset ovat varattavissa suoraan Hotelli Almasta: puh. 06 421 5200, alma@hotelalma.fi.

Varauksen voi tehdä myös hotellin verkkosivuilta (www.hotelalma.fi), jolloin varaukseen käytetään kampanjakoodia Talvipäivät2022. Hotellilla on varattuna pieni huonekiintiö jäsenillemme, ja huoneiden hinnat löytyvät alta:

Päärakennus
1hh 98€ / yö
2hh 128€ / yö
3hh 158€ / yö

Alman Torni

2hh saunallinen, parivuode 168€ / yö

Alman Uusi Torni
1hh 95€ / yö
2hh 115€ / yö

Majoitushinnat sisältävät yhden yön yöpymisen sekä aamiaisen.

 

 

Talvipäivien menu

 

Perjantain illallinen (á 28 €): 

Talon vihreä salaatti
– talon leipää ja voita
**

Alman Broileria, Mango-tuorejuustokastiketta, lohkoperunoita

**

Kahvi/tee ja Alman kahden suklaan kakkua, vaniljavaahtoa

 

Lauantain illallinen (á 32 €)

Juustokeittoa, talon leipää & voita
***

Porsaan potkaa, Madeirakastiketta, perunapyrettä

***
Kahvi/tee ja Mustikkapannacotta

 

Lauantain ja sunnuntain lounaat (á 16 €)

Alkuruokapöytä, lämmin ruoka, kahvi (lounaslistat varmistuvat myöhemmin)