Ajankohtaista
Liittokokouksen 13.3.2022 päätöksiä
Suomen Mieskuoroliiton liittokokous järjestettiin Talvipäivien yhteydessä sunnuntaina 13.3.2022 Hotelli Almassa Seinäjoella. Kokouksessa puhetta johti kutsuttuna Talvipäivien isäntäkuoron Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien jäsen Raimo Syväoja, ja edustettuna oli...
Jukka Parkas Suomen Mieskuoroliiton toimistoassistentiksi
Humanististen tieteiden kandidaatiksi 2018 valmistunut Jukka Parkas työskentelee kevään ajan liiton toiminnanjohtajan apuna muun muassa tapahtumien, tiedottamisen, myynnin ja kokousten parissa. Hän palvelee liiton jäseniä Kaapelitehtaan toimistolla kolmena päivänä...
Jäsenkirje 1/2022
Helsingissä 10.2.2022 Laulu raikaa jälleen! Tervehdys laulajatoverit! Talven selkä on taittunut, ja auringon voi nähdä kajastavan myös maamme kuorotoiminnan yllä. Meitä koetellut virus näyttää viimein väsähtämisen merkkejä, minkä voi jo nähdä yhteiskunnassa laajemmin...
Jäsenkirje 8/2021
Helsinki, 15.12.2021 Päättynyt kaik’ on työ? Liiton toimistossa huokaistiin marraskuun lopussa paitsi väsymyksestä, myös ilosta ja helpotuksesta. Vuodesta 2015 saakka valmisteltu Helsinki Male Choir Weekend saatiin toteutettua onnistuneesti vihdoin ja viimein...
Madetoja-kilpailun voitto Mieskuoro Alvarille Jyväskylään
Helsingissä tänään järjestetyn VII Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun kansainvälisen sarjan on voittanut Mieskuoro Alvar Jyväskylästä. Jyväskyläläinen kuoro pokkasi voitostaan 2 200 euron palkintosumman. Kuoron johtajalle Niklas Taanilalle myönnettiin...
Kesäkurssit Orivedellä 29.6.-3.7.2022
Päivitys: Ilmoittautumisaikaa jatkettu! Suomen Mieskuoroliiton kesäkurssit järjestetään jälleen ensi kesänä legendaarisella Oriveden Opistolla. Ajankohta on tuttu juhannuksen jälkeinen viikko. Merkkilaulukurssi järjestetään perjantaista sunnuntaihin 1.–3.7.2022, ja...
Jäsenkirje 7/2021
Vihdoin laulua! Pitkän hiljaisen kauden jälkeen päivät täyttyvät liiton toimistossa jälleen käytännön mieskuorotoiminnan mahdollistamisesta. Viime viikonloppuna pidimme Ilkka Aunun johdolla perusmerkkikurssin innokkaalle osallistujajoukolle Keravalla, ja tulevana...
Madetoja-kilpailun osallistujat julkistettu! * Participants of the Madetoja Competition published!
VII Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun ilmoittautumisaika päättyi 30.9.2021. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautui 22 mieskuoroa, joista yksi Virosta ja loput Suomesta. Kilpailu kuullaan 27.11.2021 Musiikkitalon konserttisalissa ja...
Suomen äänekkäin Oktoberfest Tampereella 16.10.2021
Suomen äänekkäintä Oktoberfestia vietetään jälleen tänä syksynä! Tapahtumapaikkana on jo aikaisemmiltakin juhlilta tuttu Mieskuoro Laulajien Laulumaja Tampereella (Takojankatu 1). Juhlat alkavat lauantaina 16.10.2021 klo 17. Luvassa on jälleen hyvää seuraa, ruokaa ja...
Liity Suomen Mieskuoroliiton kannattajajäseneksi!
Kuorotoiminta käynnistyy vähitellen koronapandemian aiheuttaman hiljaiselon jälkeen. Kuorotoimintaan kohdistuneet voimakkaat rajoitustoimet ja mediassakin toistellut esimerkit kuorolaulun vaarallisuudesta ovat kuitenkin tehneet syvän loven julkisuuskuvaan ja...
Ääntä PRKL! Mieskuorojen laulukausi alkaa!
Mieskuorojen laulukausi käynnistyy jälleen, ja kutsumme kaikki Suomen Mieskuoroliiton jäsenkuorot avaamaan kautta rytinällä! Täytetään yhdessä Ääntä PRKL! -kampanjan myötä Facebook, Instagram ja YouTube mieskuorovideoilla uuden alun kunniaksi, uusia harrastajia...
Jäsenkirje 6/2021
Helsinki, 30.8.2021 Ääntä PRKL! Päivät lyhenevät ja vaikka – kuuluisaa korvamatoa lainatakseni – vielä on kesää jäljellä, on aika kaivaa taas nuotit esiin! Laulukausi käynnistyy sikäli poikkeuksellisen haastavissa merkeissä, että usean kuoron toiminta on ollut jo...
Perusmerkkikoulutukset Keravalla 9.-10.2021 ja Mikkelissä
Järjestämme perusmerkkikoulutuksen Keravalla 9.–10.10.2021 liittomme musiikkilautakunnan jäsenen Ilkka Aunun johdolla. Koulutuspaikkana on Keravan seurakunnan Katupappila (Kauppakaari 8, Kerava) ja kurssin hinta on 15 euroa/hlö (ruokailut, matkat ja mahdolliset...
Kuorojen toiminta voi jatkua koronapandemiasta huolimatta
16.8.2021 Kuorojen laulukausi käynnistyy tänäkin syksynä koronapandemian puristuksessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kuorokansio pitäisi jättää pölyttymään - turvallinen kuoroharrastus on mahdollista ja edelleen sallittua koko Suomessa. Useilla alueilla on tällä...
Jäsenkirje 5/2021
Helsinki, 30.6.2021 Soita somer, helkä hiekka, laula laine huoleton Olisikohan tämä jälleen sellainen kesä, jonka jälkeen voisi aloittaa laulukauden kaikin sen perinteisin menoin ja tunnelmin? Käyrät ja ilmaantuvuudet näyttävät ainakin tällä hetkellä kehittyvän...

SMKL Facebookissa
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error