Suomen Mieskuoroliiton kesäkurssit järjestetään jälleen 28.6.-2.7.2023 Oriveden Kampuksella. Merkkilaulukurssilla 30.6.-2.7.2023 harjoitellaan perus- ja taitomerkkien sekä serenadimestarin merkin ohjelmistoa, ja mukaan voi tulla niin yksittäisenä laulajana kuin isommallakin joukolla omasta kuorosta tai vaikka kvartetin voimin. Tervetuloa oppimaan uutta ja viihtymään loistavassa mieskuoroseurassa!

Kurssi on avoin kaikille miesäänisille laulajille. Perus- ja taitomerkkejä voivat kuitenkin suorittaa vain Suomen Mieskuoroliiton jäsenkuorojen laulajat ja lisäksi serenadimestarin merkkejä muiden Sulasoliin kuuluvien kuorojen miesääniset laulajat.

Merkkilaulukurssi alkaa pe 30.6. klo 11 ja päättyy päätöskonserttiin su 2.7. klo 15. Kurssille voi tulla viimeistelemään tai kertaamaan jo hallitsemaansa merkkikokonaisuutta tai vasta opettelemaan uutta ohjelmistoa. Kurssilla on myös mahdollisuus kvartettilauluun ja tenttisuorituksiin oman stemmansa hallitseville. Vapaa-ajan ohjelmaan kuuluvat lisäksi Kampuksen pihapiirissä asianmukaiset grillaukset ja lauantaisauna.

Kurssin kouluttajina toimivat liiton musiikkilautakunnan jäsenet, ja kurssin aikana on mahdollisuus myös laulupedagogi, kontratenori Teppo Lampelan laulutunteihin erillisestä kustannuksesta. 

Kurssin hinta on majoituksella 2hh 279 euroa, majoituksella 1hh 299 euroa ja ilman majoitusta 209 euroa, ja ilmoittautua voi 7.6.2023 saakka sähköisellä lomakkeella: https://forms.gle/9RbTCVrTmj8B79x66

* * *

Orivedellä järjestetään samalla viikolla 28.6.-2.7.2023 myös edustuskuoro Liiton Miesten harjoitusperiodi konsertteineen. Liiton Miesten seuraava koelaulutilaisuus järjestetään 8.2.2023 Helsingissä: https://mieskuoro.fi/liiton-miesten-koelaulut-helsingissa-8-2-2023/

Kuva: Juha Kosonen 2022