Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miesten uusi levy Rajalla – On the Frontier julkaistiin levynjulkaisukonsertissa 19.5.2023 Vaasan kuorofestivaalilla, jonka pääesiintyjäksi edustuskuoromme oli Paavo Hyökin johdolla kutsuttu.

Liiton Miesten uusi levy sisältää seitsemän suomalaisen mieskuoroteoksen ensilevytykset. Mukana on aivan uusia, Liiton Miesten kantaesittämiä teoksia Lauri Mäntysaarelta, Lauri Kilpiöltä ja Johannes Tiusaselta. Muita säveltäjänimiä ovat Juhani Komulainen, Teemu Tommola, Sulo Salonen ja Harri Tuominen. Levy äänitettiin tammikuussa Riihimäen varuskuntakirkossa ja kuoroa johtaa levyllä tuttuun tapaan Paavo Hyökki. Taiteellisena tuottajana toimivat Tatu Erkkilä ja Paavo Hyökki ja äänittäjänä Jyri Sariola Mimix Studiosta. Levyn ulkoasun on suunnitellut liiton toimistoassistenttinakin keväällä 2022 toiminut Jukka Parkas.

Levy on toistaiseksi saatavilla vain fyysisenä CD-levynä 20 euron kappalehintaan. Levy on myynnissä liiton toimistossa paikan päällä tai postitse toimitettuna (toimituskulut lähetyksille 6,90 euroa/tilaus), ja levyn ostamalla tuet samalla edustuskuoron toimintaa. Tilaukset: toiminnanjohtaja@mieskuoro.fi

Levyn toteutusta on myös tukenut Suomen Kulttuurirahasto.