Madetoja-kilpailu
Leevi Madetoja -Mieskuorokilpailu
Suomalaiset mieskuorot ovat perinteisesti kilpailleet lähinnä ”omassa piirissä” eli yleensä Sulasolin Laulujuhlien yhteydessä. Avointa ja kansainvälistä mieskuorokilpailua kuitenkin kaivattiin Suomeen, eikä tilanne ollut maailmalla juuri parempi: pelkille mieskuoroille suunnattuja kilpailuja on edelleen kansainvälisestikin vain kourallinen. Mieskuoroliitto perusti tätä puutetta paikkaamaan Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989 Turussa.
Ensimmäinen Madetoja-kilpailu julistettiin käytäväksi seuraavin sanoin: ”Vuonna 1987 tuli kuluneeksi 100 vuotta Leevi Madetojan syntymästä. Madetojan kuorosävellykset, varsinkin runsas mieskuorotuotanto, kuuluvat keskeiseen suomalaiseen kuorolyriikkaan. Edistääkseen mieskuoroharrastusta, lisätäkseen mieskuoromusiikin arvostusta, kiinnittääkseen yleisön, säveltäjien, kustantajien ja kulttuuripolitiikasta päättävien huomiota tähän kuorolaulun lajiin sekä kunnioittaakseen professori Leevi Madetojan elämäntyötä Mieskuoroliitto r.y. on päättänyt järjestää kansainvälisen mieskuorokilpailun ja nimennyt sen Madetoja-kilpailuksi.”
Madetoja-kilpailu on järjestetty eri puolilla Suomea kuusi kertaa noin viiden vuoden välein, viimeksi vuonna 2015 Tampereella. Seuraava Kansainvälinen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu järjestetään Helsingissä 27.11.2021, koronavirusepidemian vuoksi 1,5 vuotta suunniteltua myöhemmin: www.hmcw2021.fi
Madetoja-kilpailu 12.–14.10.1989 Turku
A-sarja
A-sarjaan osallistui 12 kuoroa, joista viisi nauhakarsinnan perusteella valittua ulkomaalaista kuoroa. Pakollisia teoksia olivat Leevi Madetoja: Soita somer, helkä hiekka…, Veljo Tormis: Vistel-vastel (Laskiaisena) ja Paul Hindemith: Nun da der Tag. Tuomaristoon kuuluivat Sakari Hildén (pj.), Harald Andersén ja Kuno Areng.
I palkinto
Tallinna Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Jüri Rent
II palkinto
Stockholms Studentsångarförbund, joht. Göte Widlund
III palkinto
Amici Cantus, joht. Johanna Kallio
jaettu IV palkinto
Lunds Studentsångförening, joht. Janåke Larson
Tartu Akadeemiline Meeskoor, joht. Alo Ritsing
VI palkinto
Mieskuoro Sirkat, joht. Kari Ala-Pöllänen
erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Tallinna Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Jüri Rent
B-sarja
B-sarjaan osallistui 13 suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Elli Dunbar ja Erik Bergman: Tanssit. Tuomariston muodostivat Kaj-Erik Gustafsson (pj.), Bo Johansson ja Ants Üleoja.
I palkinto
Pohjan Laulu, joht. Rauno Rännäli
jaettu II palkinto
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Arto Risku
Hämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
Vantaan Laulu, joht. Teppo Salakka
V palkinto
Rajamäen Mieslaulajat, joht. Urpo Rauhala
VI palkinto
Forssan kaupungin Mieskuoro, joht. Jukka Kuninkaanniemi
Eesti Meestelaulu Seltsin erikoispalkinto parhaasta eestiläislaulun esityksestä muille kuin eestiläisille kuoroille
Hämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
II kansainvälinen Madetoja-kilpailu 16.4.1994 Oulu
Molempien sarjojen tuomareina toimivat Tapani Länsiö (pj.), Riitta Poutanen, Ari Angervo ja Jüri Rent.
A-sarja
A-sarjaan osallistui kolme suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Iltatunnelma, gregoriaaninen sävelmä Victime paschali laudes, Arne Mellnäs: Fragile ja Tapani Länsiö: Hän tietää.
I palkinto
Pyhäjokilaakson Mieslaulajat, joht. Tapani Tirilä
II palkinto
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Raul Talmar
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Pyhäjokilaakson Mieslaulajat, joht. Tapani Tirilä
B-sarja
B-sarjaan osallistui viisi suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Talvinen Tiber, Piae Cantiones: Salve flos ja lisäksi joko Arne Mellnäs: Fragile tai kaksi osaa teoksesta Einojuhani Rautavaara: Ludus verbalis.
I palkinto
Pohjan Laulu, joht. Rauno Rännäli
II palkinto
Vantaan Laulu, joht. Märt Krell
III kansainvälinen Madetoja-kilpailu 15.4.2000 Helsinki
Kansainvälinen sarja
Kansainväliseen sarjaan osallistui yhdeksän kuoroa, joista kolme oli ulkomaalaisia. Kansainvälisen sarjan pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Kuljen soittoniekat myötä. Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Robert Sund ja Kuno Areng.
I palkinto
Mieskuoro Sirkat, joht. Juha Holma
II palkinto
Akademiska Sångföreningen, joht. Henrik Wikström
III palkinto
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti
Madetoja-rahaston erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Mieskuoro Sirkat, joht. Juha Holma
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalle
Juha Holma (Mieskuoro Sirkat)
Kansallinen sarja
Kansalliseen sarjaan osallistui kymmenen suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: Kodista erotessa. Kansallisen sarjan tuomariston muodostivat Pasi Hyökki (pj.), Mari Koistinen ja Kari Pappinen.
I palkinto
Nokian Työväen Mieskuoro, joht. Keijo Rantanen
II palkinto
Vantaan Laulu, joht. Esko Kallio
jaettu III palkinto
Keravan Mieslaulajat, joht. Teppo Salakka
Hämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
Suomen Säveltäjät ry:n erikoispalkinto parhaasta elossa olevan suomalaissäveltäjän teoksen tulkinnasta
Nokian Työväen Mieskuoro, joht. Keijo Rantanen (Juha Holma: Löylyloitsu)
erikoispalkinto nuorelle lahjakkaalle kuoronjohtajalle
Esko Kallio (Vantaan Laulu)
Eesti Meestelaulu Seltsin erikoispalkintotuoppi nuorimmalle kuorolle
Vetelin Poikakuoron Mieskuoro, joht. Simo Kangas
IV kansainvälinen Madetoja-mieskuorokilpailu 12.3.2005 Lahti
A-sarja
A-sarjaan osallistui 13 kuoroa, joista kaksi oli ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: De Profundis -sarjasta osat I ja III. A-sarjan tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Juha Holma ja Göte Widlund.
I palkinto
Svanholm Singers, joht. Sofia Söderberg
II palkinto
Polyteknikkojen Kuoro, joht. Juha Kuivanen
III palkinto
Akademiska Sångföreningen, joht. Henrik Wikström
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalle
Sofia Söderberg (Svanholm Singers)
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Svanholm Singers, joht. Sofia Söderberg
B-sarja
B-sarjaan osallistui 20 kuoroa, joista kaksi oli ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Aamulaulu. B-sarjan tuomareina toimivat Heikki Saari (pj.), Tapani Tirilä ja Hirvo Surva.
I palkinto
Tallinna Pedagoogikaülikooli Meeskoor, joht. Jüri Rent
II palkinto
Vantaan Laulu, joht. Jori Männistö
III palkinto
Poikakuoro Pirkanpojat, joht. Jussi Kauranen
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalle
Jüri Rent (Tallinna Pedagoogikaülikooli Meeskoor)
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Vantaan Laulu, joht. Jori Männistö
V kansainvälinen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu 17.4.2010 Espoo
Kansainvälinen sarja
Kansainväliseen sarjaan osallistui 11 kuoroa, joista kolme ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Valkeat kaupungit. Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Robert Sund ja Kari Pappinen.
I palkinto
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti
II palkinto
Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Peeter Perens
III palkinto
Gradski zbor Brodosplit, joht. Vlado Sunko
Parhaan kuoronjohtajan palkinto
Anneli Julén (Hämeenlinnan Mieskuoro)
Leevi Madetoja -erikoispalkinto parhaasta Leevi Madetojan teoksen tulkinnasta
Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Peeter Perens
Erikoispalkinto parhaasta elävän suomalaisen säveltäjän teoksen esityksestä
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti (Jaakko Mäntyjärvi: Come Away, Death sarjasta Two by Four Shakespeare Songs)
kunniamaininta
Mieskuoro Laulajat, joht. Juha Holma
Kansallinen sarja
Kansalliseen sarjaan osallistui 18 suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: Ilta. Tuomariston muodostivat Juha Kuivanen (pj.), Heikki Liimola, Hirvo Surva ja Rita Varonen.
I palkinto
Porin Mies-Laulu, joht. Guido Ausmaa
II palkinto
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Tommi Niskala
III palkinto
Joensuun Mieslaulajat, joht. Kari Väänänen
IV palkinto
Mariehamns-Kvartetten, joht. Tom Björkman
Parhaan kuoronjohtajan palkinto
Guido Ausmaa (Porin Mies-Laulu)
Leevi Madetoja -erikoispalkinto parhaasta Leevi Madetojan teoksen tulkinnasta
Porin Mies-Laulu, joht. Guido Ausmaa
Erikoispalkinto parhaasta elävän suomalaisen säveltäjän teoksen esityksestä
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Tommi Niskala (Juha Holma: Ihanainen impi sarjasta Pohojalaasia)
Erikoispalkinto parhaasta virolaisen säveltäjän teoksen esityksestä
Rauman Mieslaulajat, joht. Pekka Peltonen (Tuudur Vettik: Kuu)
kunniamaininnat
Rauman Mieslaulajat, joht. Pekka Peltonen (paikallisen kulttuurin esille tuominen)
Karjalan Laulu-Veikot, joht. Nadja Härkönen (alkuperäiskielellä laulaminen, innostava johtamistyöskentely)
VI kansainvälinen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu 18.4.2015 Tampere
Kansainvälinen sarja
Kansainväliseen sarjaan osallistui seitsemän kuoroa, joista yksi oli ulkomaalainen. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Hiiren peiaat. Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Matti Apajalahti ja Sofia Söderberg Eberhard.
I palkinto
Mieskuoro Euga, joht. Visa Yrjölä
II palkinto
Mieskuoro Laulajat, joht. Paavo Hyökki
III palkinto
Porin Mies-Laulu, joht. Guido Ausmaa
Erikoispalkinto parhaasta pakollisen Leevi Madetojan teoksen esityksestä
Mieskuoro Laulajat, joht. Paavo Hyökki
Erikoispalkinto parhaasta elossa olevan suomalaisen säveltäjän mieskuoroteoksen esityksestä, lahjoittanut Suomen Säveltäjät
Mieskuoro Euga, joht. Visa Yrjölä (Einojuhani Rautavaara: Laulu oravasta)
Kansallinen sarja
Kansalliseen sarjaan osallistui 18 suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: Soita somer, helkä hiekka. Tuomariston muodostivat Juha Holma (pj.), Nikke Isomöttönen ja Kari Turunen.
I palkinto
Pohjan Laulu, joht. Mihkel Koldits
II palkinto
Karjalan Laulu-Veikot, joht. Nadja Härkönen
jaettu III palkinto
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Tommi Niskala
Joensuun Mieslaulajat, joht. Kari Väänänen
Erikoispalkinto parhaasta pakollisen Leevi Madetojan teoksen esityksestä
Pohjan Laulu, joht. Mihkel Koldits
Erikoispalkinto parhaasta elossa olevan suomalaisen säveltäjän mieskuoroteoksen esityksestä, lahjoittanut Suomen Säveltäjät
Karjalan Laulu-Veikot, joht. Nadja Härkönen (Seppo ”Paroni” Paakkunainen: Joukaa, rakas lintuni)
Kannustuspalkinto iloiselle yllättäjälle, lahjoittanut Sumu-Fimu
Runebergskören BSB, joht. Teppo Salakka
kunniamaininnat
Espoon Mieslaulajat, joht, Helge Kõrvits
Vantaan Laulu, joht. Visa Yrjölä
Katselmussarja
Katselmussarjaan osallistui kahdeksan suomalaista kuoroa. Sarjassa ei ollut pakollista teosta. Tuomariston jäseninä toimivat Kari Pappinen (pj.), Timo Lehtovaara ja Heikki Liimola.
kunniamaininnat
Kuopion Mieslaulajat, joht. Juha Hilander
Oriveden Mieslaulajat, joht. Matti J. Rautio
Vilppulan Mieslaulajat, joht. Erlend Jantsikene
VII kansainvälinen Madetoja-mieskuorokilpailu 27.11.2021 Helsinki
KANSAINVÄLINEN SARJA
Kansainväliseen sarjaan osallistui 11 kuoroa, joista 1 oli ulkomaalainen. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetojan Ikävyys.
Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Georg Grün (DE) ja Sofia Söderberg (SE).
I palkinto, 2200 €
Mieskuoro Alvar, joht. Niklas Taanila
Jaettu II palkinto, à 1000 €
SEIM Ensemble, joht. Riku Miettunen
Valkia, joht. Saara Aittakumpu
III palkinto, 800 €
Tallinn University Male Choir, joht. Indrek Vijard
Suomen Säveltäjät ry:n lahjoittama erikoispalkinto parhaasta pakollisen Leevi Madetojan
teoksen esityksestä 1000 €
Mieskuoro Alvar, joht. Niklas Taanila
Matti Hyökki -kuoronjohtajapalkinto 2000 €
Niklas Taanila
Kunniamaininta
Karjalan Laulu-Veikot ja Nadja Härkönen (Poikkeuksellisen onnistunut yläsävelsarjan harjoittaminen kuorolla)
Riku Laurikka (Lupaava tulokas johtajataivaalle)
KANSALLINEN SARJA
Kansalliseen sarjaan osallistui kahdeksan suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetojan Hämärän ääniä.
Tuomariston muodostivat Tommi Niskala (pj.), Jutta Seppinen ja Visa Yrjölä.
I palkinto, 1000 €
Mieskuoro Sirkat, joht. Kimmo Tuuri
II palkinto, 700 €
Runebergskören BSB, joht. Teppo Salakka
Jaettu III palkinto, 400 €
Espoon Mieslaulajat – ESMILA, joht. Helge Kõrvits
Joensuun Mieslaulajat, joht. Janne Piipponen
Erikoispalkinto parhaasta pakollisen Leevi Madetojan teoksen esityksestä, lahjoittaja Suomen Säveltäjien Madetoja-rahasto, 500 €
Mieskuoro Sirkat, joht. Kimmo Tuuri
Erikoispalkinto parhaasta elossa olevan suomalaisen säveltäjän mieskuoroteoksen esityksestä, lahjoittaja Suomen Säveltäjien Madetoja-rahasto, 500 €
Kokkolan Lauluveikot, joht. Mari Sillanpää (Asko Vilén: Nocturne)
KATSELMUSSARJA
Katselmussarjaan osallistui kolme kuoroa. Sarjassa ei ollut pakollista teosta.
Tuomariston jäseninä toimivat Elisa Huovinen (pj.), Hirvo Surva (EE) ja Markus Yli-Jokipii.
Kunniamaininta
Hyvinkään Työväen Mieskuoro, joht. Anu Sepp