Maanantaista 11.12.2023 alkaen Suomen Mieskuoroliiton toimintaa johtaa musiikkielämämme monista tehtävistä tutuksi tullut Tero-Pekka Henell. Hän on myös kokeneimpia kuorolaulajiamme – mieskuoroja hänen listallaan on kahdeksan, Ylioppilaskunnan Laulajista ja Laulun Ystävistä lähtien.

”Hentelinä” mieskuoropiireissä tuttu ykkösbasso on intohimoinen kuoromies. Toimittuaan muun muassa orkesterien intendenttinä, eri festivaaleilla, radio- ja lehtitoimittajana, tiedottajana, tuottajana, kustannuspäällikkönä sekä valmentajana ja mentorina, hän on samanaikaisesti aina myös laulanut kuoroissa. ”Kuorolaulu on elämäni urkupiste”, Henell kertoo. ”Keho alkaa kaivata laulamista jo lyhyen paussin jälkeen, ja henkisesti kuoroyhteisön jäsenenä oleminen on jotain, jota esimerkiksi työyhteisössä ei voi kokea. Olen ikuisesti kiitollinen kouluni musiikinopettajalle, joka pakotti pienen sopraanon tiernapoikien jälkeen Cantores Minores -poikakuoron pääsykokeisiin. Cantiksesta kaikki alkoi ja sieltä sain pohjan myös pitkälle uralleni musiikkielämän moninaisissa ammateissa ja työtehtävissä. Sieltä musiikin sisältä, missä kirjoitettu nuotti muuttuu oman työn kautta elämykseksi sekä kuulijalle että laulajalle”, Henell painottaa. ”Sieltä syntyi kipinä myös säveltämiseen: kuoron tilausteoksesta, Bengt Johanssonin messusta ja elävän säveltäjän näkemisestä harjoituksissa. Kuoroista on syntynyt lukemattomia ystävyyssuhteita, syvimpinä jo neljän vuosikymmenen johtajuus kamarikuoro Sympaatissa, jonka joulukonsertissa on jo kauan ollut mukana myös toisen polven laulajia – kolmaskin kasvaa jo 22 tulevan laulajan voimin.

Tero-Pekka Henell odottaa malttamattomasti pääsyä Mieskuoroliiton jäsenkuorojen ja laulajien luokse: ”Tunnen itseni ’laulajaveljeksi’, tiedän, miten kuoro toimii, ja haluan tehdä kaikkeni myös liiton toiminnan sekä kuorojen näkyvyyden ja kuuluvuuden kehittämiseksi”, hän vakuuttaa. ”Minulle tämä ei ole vain Mieskuoroliitto, vaan mitä suurimmassa määrin Mieskuorolaisten liitto, jokaisen yksittäisen laulajan. Minulle on tärkeää voida kehittää edellytyksiä laulajaveljien fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Juuri tässä tehtävässä myös jo kertyneet ikävuoteni tuovat minut lähemmäksi mieskuoron laulajaa – voin sanoa, että ’Tiedän, miltä sinusta tuntuu!’”, Henteli nauraa.

Toiminnanjohtajalle kuuluu myös monipuolinen yhteistyö Sulasolin ja sen eri liittojen kanssa. Monien toimistotöiden vastapainona on Mieskuoroliiton edustuskuoron Liiton Miesten hallinnosta vastaaminen. ”Se on minulle tuttua orkesteri-intendentin työstäni. Yhteistoiminta huippuammattilaisen, kuoron ja koko liiton taiteellisen johtajan Paavo Hyökin kanssa, on minulle suuri inspiraation lähde. Tämä työ onkin jo saanut varaslähdön”, Henell tunnustaa. ”Liiton Miehet on suomalaisen mieskuorolaulun omintakeinen näyteikkuna, ja sillä on myös vastuuta suomalaisen luovan säveltaiteen kehityksestä tilausteoksineen ja kantaesityksineen – ja onhan se myös tietynlainen ’valtuuskunta’, kun laulajat edustavat koko Suomea. Kuoron kautta saamme testatuksi myös ohjelmistoa ja valituksi ehkä myös uusia merkkilauluja, jotka sitten päätyvät nuottikirjaan ja monien jäsenkuorojemme ohjelmistoon”, Henell pohtii.

Tero-Pekka ”Henteli” Henell odottaa vilkasta kahdensuuntaista viestintää kuorojen kanssa. Monia ideoita hänelle on jo mielessään, ja niistä ryhdytään heti uuden vuoden alussa keskustelemaan. ”Jokainen kuoro on vahva voima omassa elinympäristössään. Jokaisella on omat tapansa, tapahtumansa ja perinteensä. Pitäkään ne, olkaa itsenne näköisiä ja kuuloisia! Mutta voimme toimia myös yhdessä. Se laulu kuuluu kauas!”, Tero-Pekka Henell vakuuttaa ensimmäisenä työpäivänään Suomen Mieskuoroliiton toiminnanjohtajana.

Tiedustelut:
Suomen Mieskuoroliitto ry.
Puheenjohtaja Janne Korhonen, 040 7436047
Toiminnanjohtaja Tero-Pekka Henell, 050 3752248

Kuva: Jonna Virtanen