Merkit ja huomionosoitukset

Mestarimerkki

45,00

­

Mestarimerkin suorittamisesta on ilmoitettava Liitolle, joka määrää kokeen ajan ja paikan. Mestarimerkki suoritetaan aina Liiton musiikkilautakunnan asettamalle tutkintolautakunnalle.

Mestarimerkkitentissä laulajalta edellytetään ohjelmiston moitteettoman teknisen hallinnan lisäksi hyvään yhtyelauluun tarvittavia äänenkäytöllisiä valmiuksia, kuten soinnin puhtautta, esityksen musikaalisuutta, tyylilajin hallintaa sekä erityisesti oman äänen sovittamista osaksi kvartettikokonaisuutta. Tämän johdosta mestarimerkki suositellaan harjoiteltavaksi ja suoritettavaksi kvartetissa.

Pakollisten 22 laulun lisäksi mestarimerkkitentin suorittajan tulee valita kolme vapaavalintaista mestarimerkkitasoiseksi arvioimaansa teosta. Vapaavalintaiset laulut voivat edustaa mitä tahansa yhtyelauluun soveltuvia tyylilajeja.

Vapaavalintaisten laulujen nuotit tulee toimittaa Liiton toimistoon vähintään kolme kuukautta ennen sovittua tenttiaikaa. Vastaus tenttijöille laulujen sopivuudesta annetaan kuukauden kuluessa niiden saapumisesta Liitolle.

Tenttitilaisuudessa yhteensä 25 laulusta arvotaan viisi tentittävää kappaletta, jotka esitetään suorittajan valitsemassa järjestyksessä. Kaikki laulut saa halutessaan esittää nuoteista.

Tutkintolautakunta kuulustelee jokaiselta suorittajalta arvotuissa lauluissa esiintyviä esitysmerkintöjä ja musiikkisanastoa.

Tenttitilaisuudessa äänenanto tapahtuu ääniraudan avulla niin, että kukin suorittaja antaa äänet vähintään yhteen arvottuun teokseen.

Mestarimerkkitentissä edellytetään perus- ja taitomerkkien suorituksia ja kyseisten ohjelmistojen hallintaa. Kaikissa mestarimerkkitenteissä tentitään 2 arvottua perusmerkkilaulua sekä 3 arvottua taitomerkkilaulua. Taitomerkkiohjelmiston voi laulaa nuoteista, sen sijaan perusmerkkilaulut tulee osata ulkoa.

Kadonneen merkin tilalle Liitto voi myydä uuden.