Suomen Mieskuoroliiton Tulevaisuusrahaston avustusten syksyn hakukierros on parhaillaan käynnissä 31.10.2020 saakka. Apurahoja haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://forms.gle/yvjgz68ZboJPQ6Zv5

Tulevaisuusrahasto myöntää sääntöjensä mukaan “apurahoja poikakuorojen ja nuorten miesten kuorojen sekä -lauluyhtyeiden perustamiseksi ja toiminnan tukemiseksi sekä näitä tahoja koskeviin erityishankkeisiin”. Rahastolla tuetaan erityisesti toimintaa, joka tähtää uusien laulajien saamiseen harrastuksen piiriin.

Rahastosta ei tueta jo olemassa olevien poikakuorojen perustoimintaa, vaan ensisijaisesti uusien kuorojen perustamista sekä muita hankkeita ja projekteja. Lisäksi suositaan useamman toimijan yhteistyössä toteuttamaa toimintaa.

Rahastolla on vuosittain kaksi hakuaikaa, 31.10. ja 30.4. Tukea voi hakea yhdistys tai työryhmä, eivät kuitenkaan yksittäiset henkilöt. Hakijatahon ei tarvitse olla Suomen Mieskuoroliiton jäsen. Sama hakija voi saada vain yhden apurahan vuodessa. Avustusten suuruus on enintään 1 000 euroa/saaja, ja jaettava summa päätetään tapauskohtaisesti tarveharkinnan mukaan.

Tulevaisuusrahastosta on aiemmin myönnetty avustuksia muun muassa poikakuorotapahtuman järjestämiseen, uuden nuorten miesten lauluyhtyeen perustamiseen, laulajakoulutukseen ja poikakuorojen ulkomaanmatkoihin.

Lisätietoja:
www.mieskuoro.fi/tulevaisuusrahasto
Suomen Mieskuoroliitto ry, toiminnanjohtaja Aino Herranen, toiminnanjohtaja@mieskuoro.fi, 050 375 2248