Suomen Mieskuoroliiton liittokokous järjestettiin Talvipäivien yhteydessä sunnuntaina 13.3.2022 Hotelli Almassa Seinäjoella. Kokouksessa puhetta johti kutsuttuna Talvipäivien isäntäkuoron Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien jäsen Raimo Syväoja, ja edustettuna oli valtakirjalla kaikkiaan seitsemän liiton jäsenkuoroa.

Kokouksessa vahvistettiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuosille 2022–2023. Liiton jäsenmaksu päätettiin säilyttää vuonna 2023 ennallaan 11,50 eurossa jäsenyhdistyksen henkilöjäsentä kohden.

Liiton puheenjohtaja Antti Ilmavirta jatkaa tehtävässä kaksivuotiskaudesta jäljellä olevan vuoden. Taiteellinen johtaja Paavo Hyökki valittiin jatkokaudelle kahdeksi vuodeksi.

Liittohallitukseen valittiin puheenjohtajan lisäksi seuraavat henkilöt:
Janne Korhonen (Mikkeli)
Pekka Mattila (Muhos)
Osmo Polas (Jyväskylä) uusi
Hannu Rintasalo (Ilmajoki)
Mikko Tanskanen (Joensuu)

Liittohallituksen järjestäytymiskokouksessa liiton varapuheenjohtajana valittiin jatkamaan Pekka Mattila.

Lisäksi liittohallitus nimitti järjestäytymiskokouksessaan liiton musiikkilautakunnassa jatkamaan seuraavat henkilöt:
Ilkka Aunu (Espoo)
Kristian Heberg (Kempele)
Anneli Julén (Riihimäki)
Mari Sillanpää (Kokkola)
Visa Yrjölä (Helsinki)

Musiikkilautakunnan puheenjohtajana toimii liiton taiteellinen johtaja Paavo Hyökki.

Lisäksi liittokokouksessa julkistettiin Vuaren Kukkoo -palkinnon voittaja. Kiertopalkinnon sai vuodelta 2021 Mieskuoro Laulajat Tampereelta 12 perusmerkillä ja yhdellä taitomerkillä.